sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistys vieraili Turvantalossa

Vuonna 2004 perustettu Hämeenlinnan Seudun Lottaperinneyhdistys vieraili Lammilla 17.9.2012. Ensimmäisinä tutustumiskohteina olivat Veteraanipuisto ja Lammin keskiaikainen harmaakivikirkko, jotka vieraille esitteli Sirkka Välivehmas.

Turvantalossa pidetyssä tilaisuudessa oli paikalla noin 70 henkeä. Lottaperinneyhdistyksen jäsenien lisäksi tilaisuuteen oli kutsuttu myös lammilaisia ja tuuloslaisia veteraaneja, heidän puolisoitaan, leskiä sekä yhdistyksen nykyisiä kannattajajäseniä ja muita asiasta kiinnostuneita.

Sydänlammin kyläyhdistyksen järjestämän kahvitarjoilun jälkeen päästiin aloittamaan yhteinen, ohjelmallinen osuus vierailusta. Tunnelma oli käsinkosketeltava: muistoja, naisenergiaa, ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta sekä vahvaa isänmaallisuutta.

Kaisa Maasillan ja Anelma Laurilan emännöimän tilaisuuden alussa Helena Hirviniemi selvitti Turvantalon nykyhetkeä. Samalla hän toi historiallisena asiana esiin, että muistorikkaassa Turvantalossa oli lotilla juhlahetki myös 25.2.1994. Tällöin jaettiin lottamuistomitalit kaikkiaan 43 lammilaiselle lotalle. Kaisu Koskue esitelmöi lammilaisen lotta- ja suojeluskuntatyön historiasta, perusteellisesti ja tosi kiinnostavasti, kuten aina. Samalla sivuttiin Turvantalon historiaa suojeluskunta-ajoilta. Keskittyneesti kuunneltiin, sillä siinä oli kaikki.

Musiikillisen annin tilaisuuteen tarjosi Reima Numminen lauluillaan. Häntä säesti Reijo Mikkola.

Vieraiden puolesta puheenvuoron käyttänyt Helvi Frick oli ollut perustamassa yhdistystä Hämeenlinnaan ja piti tärkeänä, että lottaperinnettä pidetään yllä. Yli 200-jäsenisen yhdistyksen nykyinen puheenjohtaja Sirkus Mattila toi esiin yhdistyksen nykytoimintaa. Aivan ihanaa, että mukaan toimintaan on tullut uusia nuoria jäseniä, sillä se takaa jatkuvuuden.

Juhla oli mahtava ja Turvantalo palasi syyskuisena maanantaina hetkeksi juurillensa.

SIRKKA VÄLIVEHMAS JA SIRKUS MATTILA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti