lauantai 15. kesäkuuta 2013

Vuoden 2013 lammilainen palvelu-palkinto Turvantalolle

Lammilla järjestettiin 15.6.2013 perinteiset Pellavamarkkinat, jotka olivat järjestyksessä jo 43. markkinat. Sää suosi markkinapäivää ja väkeä oli liikkeellä mukavasti. Markkinoiden teemana oli tänä vuonna lammilainen teollisuus.

Päivän mittaan tavattiin tuttuja, tehtiin markkinaostoksia ja kisailtiin mm. lammilaisen sahdin paremmuudesta. Myös hirrensyöksy kuului perinteisiin markkinalajeihin.

Musiikillisesta viihteestä huolehti viihdetaiteilija Jani Mäkelä sekä Sini Lehtinen ja Heljä Korhonen. Markkinoiden alkutunnelmaa oli tahdittamassa Lammin Soittokunta.

Pellavamarkkinoiden yhteydessä on viime vuosien aikana luovutettu joko Vuoden lammilainen tuote- tai Vuoden lammilainen palvelu-palkinto.

Tänä vuonna oli vuorossa palveluihin liittyvä tunnustuspalkinto. Vuoden 2013 lammilaisen palvelu-palkinnon sai Turvantalo.

Palkintoon liittyvän kunniakirjan luovuttivat Lions Club Lammin puolesta Risto Juvonen ja Lammi-Seura ry:n puolesta Kaisu Koskue. Palkinnon vastaanottivat Lammin Turvantalo Oy:n puolesta Timo Virtanen, Matti Siivonen, Tarja Huostila ja Helena Hirviniemi.

HELENA HIRVINIEMI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti