perjantai 17. toukokuuta 2019

Kunnantalon kalusteita uuteen käyttöön

Lammin kunnantalo valmistui Evontien varteen vuonna 1963, mutta otettiin käyttöön vasta seuraavana vuonna. Kunnantalon keskikerroksessa olivat toimisto- ja palvelutilat, alakerrassa teknisen toimiston tilat sekä kunnan päätearkisto. Toiseen kerrokseen oli sijoitettu kunnan arvokas taidekokoelma sekä kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien kokoustilat.

Tilat palvelivat kunnan hallintokeskuksena monia vuosikymmeniä. Tilat olivat avarat ja valoisat sekä kauniisti kalustetut. Hankinnassa oli pääosin käytetty Askon ja Iskun kalusteita.

Hämeenlinnan seudulla toteutettiin kuntaliitos vuoden 2009 alusta lukien. Tällöin Hauho, Tuulos, Lammi, Kalvola ja Renko liitettiin Hämeenlinnan kaupunkiin. Kunnantalosta siirtyivät viranhaltijat uudelleen sijoittelun johdosta työhön Hämeenlinnan kaupungin palvelukseen. Tämä tiesi varsin monelle siirtymistä työhön kantakaupungin alueelle.

Valtuustosalin kalusteiden lisäksi Lammin Turvantaloon siirrettiin kunnanhallituksen kokoushuoneen pöytä sekä ns. lautakuntapöytä. Historialliset, kauniit kalusteet saivat näin uudet sijoituspaikat. Myöhemmin Turvantalon yhdistystilaan siirrettiin kunnantalon kahvion pitkä pöytä, joka mahdollistaa vajaat parikymmentä istumapaikkaa kokouksiin.

Ilman käyttöä Turvantalossa jäivät tässä vaiheessa mm. lautakuntien ja kunnanhallituksen huoneiden entiset kokouspöydät.

Kataloisten seurantaloa on vaiheittain kunnostettu kyläläisten mittavalla talkootyöllä,
kyläyhdistyksen omarahoituksella sekä Linnaseudun ja Ely-keskuksen avustusten turvin. Isot
kokous- ja kattauspöydät olivat mainio lisä kalustukseen ja paransivat seurantalon käyttöä kyläläisten yhteisenä kokoontumis- ja juhlatilana.

Näin muisteli kyläläisten kanssa HELENA HIRVINIEMI

 
 
Näyttävä kahvipöytäkattaus Kataloisten seurantalossa
Äitienpäivänä 12.5.2019. Kuva: Merja Häggman

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti