torstai 17. huhtikuuta 2014

Yhteistyökumppanit tukevat Turvantalon konserttitoimintaa


Lammin Turvantalo Oy on lisännyt konserttitarjontaansa tälle vuodelle. Kevään 2014 konsertit koottiin yhteiseksi kalenteriksi, joka on jaossa sekä painettuna versiona että sähköisessä muodossa Turvantalon kotisivuilla. Hämeenlinnan kaupunki myönsi  kalenterin valmistamiseen ja painokuntoon saattamiseen ns. Minipilotti-avustuksen.

Kevään 2014 aikana olemme saaneet jo kuulla Sunnuntain toivotut -konsertissa 2.3.2014 Mari Paloa ja Hannu Lehtosta säestäjänään Lasse Hirvi.

22.3.2014 vierailivat Turvantalossa Laulavat Hietaset - Pentti, Heidi sekä tyttäret Iina ja Roosa. Tässä konsertissa toimi yhteistyökumppanina Lammin Seudun Sydänyhdistys ry osallistuen konsertin kustannuksiin sekä avustaen kahvitarjoilun järjestämisessä.

Lammin Laulu toi ilmoille jo kevään tuulahduksen pitäen Kevätkonserttinsa Turvantalossa Palmusunnuntaina eli 13.4.2014.

Turvantalon oma konserttituotanto jatkuu su 4.5.2014 klo 15, jolloin Laulumusiikin helmiä esittävät Angelika Klas ja Marion Melnik. Säestäjänä ja juontajana toimii Seppo Hovi. Konsertti on yksi Hämeenlinnan kaupungin 375-vuotisjuhlavuoden tapahtumista, ja Hämeenlinnan kaupunki on myöntänyt juhlavuoden avustuksen tämän konsertin kustannuksiin.

Äitienpäiväkonsertissa su 11.5.2014 klo 17 esiintyvät Linda Hedlund (viulu) ja Elisa Järvi (piano). Konsertin järjestää Sibelius Celebrations.

Kesän 2014 konsertit

Su 8.6.2014 klo 15 kuullaan MASAORPANAHONK -konsertti. Su 6.7.2014 klo 16 konsertoivat Jorma Uotinen ja Helena Lindgren säestäjänään Jari Hakkarainen. Su 27.7.2014 klo 19 Veikko Ahvenainen tuo Kesäillan valssi -konserttinsa Turvantaloon.

Kaikkiin konsertteihin ovat myös Lammin vapaa-ajan asukkaat tervetulleita, mutta erityisesti heitä toivotaan mukaan kesäajan tilaisuuksiin.

Syyskauden 2014 konserttitarjonta kootaan myös yhteiseksi kalenteriksi heti esitysaikojen varmistuttua. Kannattaa seurata ennakkoilmoittelua Turvantalon kotisivuilta ja ajankohtaisilmoittelua paikallislehti Keski-Hämeestä.

HELENA HIRVINIEMI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti