perjantai 17. toukokuuta 2019

Kunnantalon kalusteita uuteen käyttöön

Lammin kunnantalo valmistui Evontien varteen vuonna 1963, mutta otettiin käyttöön vasta seuraavana vuonna. Kunnantalon keskikerroksessa olivat toimisto- ja palvelutilat, alakerrassa teknisen toimiston tilat sekä kunnan päätearkisto. Toiseen kerrokseen oli sijoitettu kunnan arvokas taidekokoelma sekä kunnanvaltuuston, kunnanhallituksen ja lautakuntien kokoustilat.

Tilat palvelivat kunnan hallintokeskuksena monia vuosikymmeniä. Tilat olivat avarat ja valoisat sekä kauniisti kalustetut. Hankinnassa oli pääosin käytetty Askon ja Iskun kalusteita.

Hämeenlinnan seudulla toteutettiin kuntaliitos vuoden 2009 alusta lukien. Tällöin Hauho, Tuulos, Lammi, Kalvola ja Renko liitettiin Hämeenlinnan kaupunkiin. Kunnantalosta siirtyivät viranhaltijat uudelleen sijoittelun johdosta työhön Hämeenlinnan kaupungin palvelukseen. Tämä tiesi varsin monelle siirtymistä työhön kantakaupungin alueelle.

Valtuustosalin kalusteiden lisäksi Lammin Turvantaloon siirrettiin kunnanhallituksen kokoushuoneen pöytä sekä ns. lautakuntapöytä. Historialliset, kauniit kalusteet saivat näin uudet sijoituspaikat. Myöhemmin Turvantalon yhdistystilaan siirrettiin kunnantalon kahvion pitkä pöytä, joka mahdollistaa vajaat parikymmentä istumapaikkaa kokouksiin.

Ilman käyttöä Turvantalossa jäivät tässä vaiheessa mm. lautakuntien ja kunnanhallituksen huoneiden entiset kokouspöydät.

Kataloisten seurantaloa on vaiheittain kunnostettu kyläläisten mittavalla talkootyöllä,
kyläyhdistyksen omarahoituksella sekä Linnaseudun ja Ely-keskuksen avustusten turvin. Isot
kokous- ja kattauspöydät olivat mainio lisä kalustukseen ja paransivat seurantalon käyttöä kyläläisten yhteisenä kokoontumis- ja juhlatilana.

Näin muisteli kyläläisten kanssa HELENA HIRVINIEMI

 
 
Näyttävä kahvipöytäkattaus Kataloisten seurantalossa
Äitienpäivänä 12.5.2019. Kuva: Merja Häggman

sunnuntai 10. helmikuuta 2019

Jorma Uotisen AVEC LE TEMPS Turvantalossa 9.2.2019

Turvantalon juhlasali oli kalustettu aivan uudella tavalla.
Valotehosteet lisäsivät tunnelmaa ja sopivat erinomaisesti
konsertin teemaan.

Lauantai-iltana 9. helmikuuta 2019 Lammilla
tuntui siltä, että kaikki tiet veivät Turvantalolle.
Eivät suotta vieneet, sillä Turvantalossa oli
Jorma Uotisen konsertti AVEC LE TEMPS.


Jo siinä vaiheessa, kun noustiin Turvantalon
yläkertaan, hämmästyttiin. Vanha sali näytti aivan erilaiselta. Flyygeli oli siirretty ikkuna-
seinälle ja sen tausta oli valaistu. Kun ovet
olivat ruokasaliin auki, tila näytti avaralta ja
ilmavalta. Jani Vilkman ja Matti Siivonen
olivat tehneet tämän.


Uusi kalustamistyyli antoi lisätilaa
yleisölle ravintolasalin puolelta. Näin yli 200
konserttivierasta saatiin mahtumaan saliin.
Ja sitten - ai, ai Jorma Uotinen! Kuultiin tuttuja laulelmia, chansoneita, tunteella, taidolla, syvästi eläytyen esitettyinä. Säestäjä Jari Hakkarainen oli samaa tasoa. Jorma Uotinen esitti myös pari hänen
säveltämäänsä laulua. Yhteispeli sujui.


Kahvitus sujui Turvantalon
vapaaehtoistyössä olevilta toimijoilta.

Olipa mukava lauantai-ilta! Toivottavasti karismaattinen, säteilevä Jorma Uotinen
koki, että hän on lammilaisten lemmikki!

Teksti: SIRKKA VÄLIVEHMAS
Kuvat: Pauli Hirviniemi
Kuvatekstit: Helena Hirviniemi
 

Konsertin jälkeen vaihdettiin kuulumisia. Kuvassa
Jorma Uotinen sekä Maija ja Kari Paavilainen.


 





perjantai 20. heinäkuuta 2018

Voiko olla rakastumatta?

Kun kuuntelin Turvantalolla Virtuosi di Kuhmon tulkintaa Hans Koesslerin jousisekstetosta, mietin miten paljon romansseja soittajien keskuudessa mahtaa syntyä. Elokuvissahan vastanäyttelijät vähän väliä rakastuvat toisiinsa, kun rooli ottaa ohjat myös tosielämässä. Romanttisen musiikin nostattamissa tunnekuohuissa tällainen ulkomusiikillisiin asioihin paneutuva satunnaiskuulijakaan ei voi olla resonoimatta kehon kielillään taitavien jousten kosketukselle. Instrumentit tanssivat taitajien käsissä ja tunnemyrskystä kiidetään toiseen, syvistä alhoista korkealle kohoavaan, kirkkaaseen riemuun. Miten voi olla ihminen reagoimatta toiseen, kun tuollaista tulosta yhdessä tuotetaan? Voiko edes olla rakastumatta? Kovin kauas en ehkä osunut, toteaahan toinen Hauhon musiikkijuhlien perustajista, Olli Kilpiö, omassa esittelytekstissään juhlien verkkosivuilla, että yhdessä soittaminen on hänen mielestään inhimillisen kommunikoinnin korkeinta tasoa. Ja toinen perustajista, Mikko Ivars, esiintyi konsertissa oman vaimonsa kanssa.

Lahjakkaiden nuorten solistien Seele-kvartetissa keski-ikä oli
ale 16 vuotta. Kuva: Kirsti Lappi
Virtuooseja ennen saimme ihailla nuorten solistien raikasta tulkintaa. En tiennyt soittajien ikää ennen konserttia, mutta sen aikana mietin, että onkohan se edes yhteenlaskettuna yhtä paljon kuin konserttivieraiden keski-ikä. No oli se vähän, ehkä. Soittajien keski-ikä oli nimittäin alle 16! Ja sehän se asiasta niin ihmeellisen tekikin. Niin nuoria, niin taitavia! Jos ei Virtuosi di Kuhmo olisi tullut heidän jälkeensä esiintymään, olisin ollut haltioitunut nuorten taidoista. Tai no, olen minä sitä edelleen. Eletty elämä ja lukemattomat harjoitukset vuosien tuoman kokemuksen mukana kuitenkin kuuluivat myös Virtuosi di Kuhmon tulkinnoissa. Minulle aikuisten elämänmakuinen, vahva, rohkea ja kaikilla soluilla soitolle antautuva tulkinta oli vielä suurempi kokemus. Räjähtävä.

Seele-kvartetti. Kuva: Kirsti Lappi
Vieraillessaan lyhyesti ryhmämme kahvitauolla Mikko Ivars naureskeli, että nuoret nostivat riman niin korkealle, että oikein pitää miettiä, onko heillä mahdollisuus vielä vastata huutoon. Hän taisi tietää näin sanoessaan, että sitä huolta ei Virtuosi di Kuhmolla oikeasti ollut. Silti esiintyjien erot myös alleviivasivat Ivarsin sanomaa Hauhon musiikkijuhlien ytimestä: konsertit ovat niin laadukkaita, että niihin tullessaan voi olla aivan varma siitä, että pääsee nauttimaan korkeatasoisesta ohjelmasta. Ei tarvitse jännittää illan onnistumista, riippumatta siitä, minkä konsertin valitsee. Nuori Seele-kvartetti vastasi tuohon lupaukseen yksinkin aivan täydellisesti. Olisin ollut innoissani, vaikka konsertti olisi koostunut vain heidän osuudestaan. Molemmat yhdessä kuitenkin nostivat minut sellaiselle tunteen tasolle, ettei sille oikein ole muita sanoja kuin  −  musiikki. Hetki aitoa läsnäoloa. Pääsy keskelle kristallin kirkasta iloa, jonka sisällä väreilevä oivalluksen valo saa kaiken turhan siirtymään jonnekin... tarpeeksi kauas. Painolasti koko kehossa kevenee - ja mieli säilyy hyrisevän hyvänä pitkään, pitkään.

Virtuosi di Kuhmossa esiintyivät molemmat Hauhon
musiikkijuhlien perustajat Mikko Ivars ja Olli Kilpiö.
Kuva: Kirsti Lappi
Hauhon musiikkijuhlien konsertit ovat toki tasoiltaan kansainvälisestikin huippuluokkaa, mutta musiikilla on ylipäätään ihmeellinen voima kuljettaa kuulijansa sellaisiin maailmoihin, minne ei tarvitse kulkea ennalta määrättyjä polkuja. Vähän niin kuin viinin kanssa: parasta viiniä on se, mikä maistuu omassa suussa hyvälle. Jokainen oma tapa aistia musiikkia on itselle se paras. Suosittelen rohkeaa antautumista kuulemisen nautinnolle! Minäkin laulan niin läheltä nuottia, että ystäväni huokailevat jännittyneenä, että milloinkahan mahdan osua siihen, enkä todellakaan saa oikeaa melodiaa irti mistään muustakaan instrumentista  − ja silti rakastan, koko kehollani, hyvin esitettyä musiikkia, oli sen genre mikä tahansa.

Virtuosi di Kuhmo. Kuva: Kirsti Lappi

Turvantalon rakentama kokonaisuus oli meidän tiimillemme loistava tapa kokea yhdessä jotain ainutlaatuista, unohtumatonta. Konserttiin nivottu, privaatti kahvihetki yhdistystilassa ja Mikko Ivarsin piipahtaminen meitä tervehtimässä konsertin väliajalla muodostivat paketin, jota tekee mieli toisillekin kehua. Seuraavan kerran kun mietitte omassa tiimissänne − töissä, harrastuksen parissa tai missä tahansa, missä yhteishenki on tärkeä  mahdollisuuksia oman yhteishengen vahvistamiseen, kannattaa katsoa Turvantalon ohjelmistosta sellaista tapahtumaa, joka voisi viedä oman joukkueen vähäksi aikaa irti arjesta. Kun saa yhdessä kokea jotakin tavallisuudesta poikkeavaa, voi yhteinen arkikin saada aivan uusia ulottuvuuksia. Ja mikäpä estää järjestämästä koko tapahtumaa itse, omin eväin? Turvantalon tarjoaa yllättävän monipuolisia mahdollisuuksia siihenkin. 

Mutta jos haluat rakastua kamarimusiikkiin, kannattaa ensi vuonna varata oma lippu Hauhon musiikkijuhlien konsertista ajoissa. Turvantalossa oli tänä vuonna jo kaksinkertainen määrä yleisöä viimevuotiseen verrattuna, tuoleja jouduttiin kantamaan saliin lisää kahteenkin kertaan, ennen kuin kaikki saivat istumapaikan. Ensi vuonna eivät ehkä enää mahdu sisään.

MERJA HIRVISAARI
Kirjoittaja on paikallislehti Keski-Hämeen uutistuottaja.




 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Vokaaliyhtye Piaceren konsertti toi kesäisen tunnelman Turvantaloon

Perjantai-iltana 15.6.2018 saatiin nauttia Vokaaliyhtye Piaceren suvituulia sisältävästä konsertista Lammin Turvantalossa. Konsertti alkoi klo 20 ja kesti vajaan tunnin. Juuri sopivasti arki-iltaan ja viikonlopun alkajaisiksi.

Yhtye, johon lammilaista väriä tuo Maria Keskinen, esitti kivan ohjelmiston, helminä Ultra Bra- ja Abba-klassikot. Huomioivathan he paikalliset pellavamarkkinatkin laulamalla "kaitaluisesta kullasta, jolle hevosetkin nauraa".

Yhtye lauloi soinnikkaasti ja kepeästi. Konsertin johti, säesti ja juonsi omalla viehättävällä tavallaan Taina-Maaria Rautasuo. Tämän konsertin kokoonpanossa lauloivat Anu Aaltonen, Kirsi Burma, Erja Forsman, Maria Keskinen, Tuula Manninen ja Mia-Mari Saari.

Ennenkin on sanottu, että wau wau mikä ilta jälleen Turvantalossa! Lisää tällaisia hyviä hetkiä ja yhdessäoloa toivotaan.

SIRKKA VÄLIVEHMAS


Vokaaliyhtye Piacere on esiintynyt maaliskuussa 2018 Turvantalossa
yksityistilaisuudessa, josta nämä kuvat.
Tämäkin kuva aikaisemmasta konsertista Lammin Turvantalossa.
Kuvat: Matti Siivonen

tiistai 17. huhtikuuta 2018

"Kaikukohon laulu" Lammin Turvantalossa 7.4.2018



Hämeenkosken mieskuoro konsertoi Lammin Turvantalossa toisena pääsiäispäivänä 2.4.2018. Juhlasali täyttyi sopivasti innostuneesta yleisöstä, joka saikin kuulla ja kokea mukavan rentouttavan musiikillisen kokonaisuuden.

Kuoro on toiminut jo yli 20 vuotta ja siinä laulaa parisenkymmentä miestä, lähinnä Hämeenkoskelta, Hollolasta, Asikkalasta ja Lahdesta. Kuoroa johtaa Simo Taipalus, lähtöisin pohjanmaalta, mutta Hämeeseen kotiutunut. Konsertin juonsi ansiokkaasti Mauri Heino.

 
 
Mieskuoron osuus käsitti ensimmäisen puoliajan osuudessa laulut: Lähde, Tyttö kuin kansanlaulu, Hae pois vain sormukses, Minä katson tätä maata ja Sulle kauneimmat lauluni laulan.

 
 
 
 
 
 
Mieskuoron matkassa olivat myös Retro Tytöt, rennosti tunnelmallisia säveliä tulkitsevat naiset, Heli Jokivuori ja Johanna Huovinen. Heidän lauluosuutensa käsitti laulut:
Niin paljon kuuluu rakkauteen, Alla venäläisen kuun, Puhelinlangat laulaa, Suklaa sydän ja Pikku-pikku bikinissä.

 
 
 


Väliaikakahvit myytiin ja tarjottiin Turvantalo Oy:n hyväksi. Vapaaehtoistyönä valmistetut leivonnaiset maistuivat kahvikupposen kanssa. Samalla sai vaihtaa jo kokemuksiaan konsertista, ja paljon kiitosta kuultiin.

Konsertin toinen osuus muodostui Operettivalssisikermän lisäksi lauluista Onnelliset, Huoleton reissumies, Joki virtaa, Jazz-tyttö, Täysi kuu ja En päivääkään vaihtaisi pois. Sitten pääsikin yleisö mukaan laulamaan ja kappaleeksi oli valittu onnistuneesti Käyn ahon laitaa. Sen osasivat melkein kaikki!

 
Kuvat: Helena ja Pauli Hirviniemi

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 


Konsertin viimeisenä lauluna kuultiin Kosken valssi. Sen on kansansävelmän pohjalta kirjoittanut talteen ja sanoittanut monelle tuttu hämeenkoskelainen musiikkimies Kalevi Koskinen. Sovituksen on tehnyt Mikko Kalliomaa. Oli kaunista kuultavaa!
HELENA HIRVINIEMI







 

sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Harmonikat soivat konsertissa Turvantalossa 1.9.2017


Ai, ai, mikä meno ja meininki oli Turvantalossa perjantai-iltana 1. syyskuuta 2017, kun kaksi Seppoa, Soittila Hauholta ja Lankinen Lopelta vetivät talon täyteen yleisöä. Talkooväki kantoi lisää tuoleja ja  emännät pidensivät kahvikuppirivejä, kun väkeä läheltä ja kaukaa tuli oven täydeltä kuuntelemaan ja viihtymään.

Ilta oli menestys. Sepot soittivat ja lauloivat leppeästi ja koskettavasti ohjelmistoaan ”Vuosalmelta Petsamoon”. Heidän huumorinsa oli ihailtavan lämminhenkistä, nostalgistakin. Yleisöllä oli nauru herkässä, kaikki nauttivat tunnelmasta ja viihtyivät parituntisen oikein hyvin. Kättentaputuksin osoitettiin kiitosta konsertin pitäjille.

Monet olivat tulleet toistamiseen matkankin takaa kuuntelemaan uudelleen huumorilla höystettyä musisointia. Tunnelma palkitsi jokaisen paikalla olijan.

Myös esiintyjät näyttivät nauttivan yhdessäolosta. Syyskuu alkoi oikein mukavasti!

SIRKKA VÄLIVEHMAS
 
Huumorilla höystetty harmonikkakonsertti otti yleisönsä.
Kuvat: Pauli Hirviniemi
 






 

 

 
Harmonikkakonsrtti täytti Turvantalon juhlasalin.
Esiintymässä Seppo Soittila ja Seppo Lankinen.